Suomen Laatuyhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Ilkka Hämälä31.05.2022 9.00
Vuorineuvos, Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä on valittu jatkamaan Suomen Laatuyhdistys ry:n puheenjohtajana. Vuorineuvos Ilkka Hämälä on toiminut Suomen Laatuyhdistys ry:n ja sen omistaman Laatukeskus Excellence Finland Oy:n hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2020. Yhdistys ja osakeyhtiö toimivat toukokuusta lähtien uudella Excellence Finland -brändinimellä. Laatu on tänä päivänä kestävää kilpailukykyä ja pysyvää parantamista, jossa ei ole saatavilla pelkkiä pikavoittoja: ”Pitkäjänteinen ja tuloksellinen organisaation kehitystyö syntyy laatujohtamisella. Suomen Laatuyhdistyksen jäsenyritykset ovat merkittävässä roolissa maamme kilpailukyvyn kehittämisessä. Muuttuvassa toimintaympäristössä menestyminen edellyttää, että toimintaa kehitetään konkreettisin keinoin. Excellence Finlandin verkosto tarjoaa tukea ja mitattavaa etua toiminnan kehittämiseen”, sanoo puheenjohtaja Hämälä. Uudeksi jäseneksi Laatuyhdistyksen hallitukseen valittiin Accenture Suomen liiketoimintajohtaja Anu Muurinen. Hallituksen jäseninä jatkavat toimitusjohtaja Jouni Koski, Laurea ammattikorkeakoulu, kenraalimajuri Jari Mikkonen, Puolustusvoimat, kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, Espoon kaupunki, toimitusjohtaja Jouko Pölönen Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Senior advisor HR & TQM Juhani Saure, vpj ja toimitusjohtaja Nina Westerberg, Picadeli Finland Oy. Hallituksen jäsenet vahvistettiin Suomen Laatuyhdistyksen vuosikokouksessa huhtikuussa 2022 ja hallitus valitsi puheenjohtajansa toukokuun lopulla. |