Puu 2023 -messujen ohjelmassa tehdään kattava katsaus puualan tulevaisuuteen - mukana nimekkäitä keynote-puhujia06.08.2023 19.00
Puu 2023 -messut järjestetään 6.-8.9.2023 Jyväskylässä. Yli 30 vuoden ajan puualan lipunkantajana toiminut tapahtuma keskittyy puutuoteteollisuuden uusimpaan tekniikkaan, monipuoliseen puusepänteollisuuteen ja huippunykyaikaiseen puuntyöstöteknologiaan. Esillä on yli 120 yrityksen tuotteita ja palveluita. Puu 2023 -messut tarjoavat kattavan näkymän puualaan sekä mahdollisuuden päivittää osaamista ja tutustua uusimpiin innovaatioihin. Pohjoismaiden tärkein saha- ja levyteollisuuden messutapahtuma järjestettiin edellisen kerran syksyllä 2019. Neljän vuoden tauon jälkeen järjestettävän tapahtuman merkitys toimialalle on suurempi kuin koskaan. - Jyväskylän Puumessut on aina tukenut alan toimijoita tarjoamalla puitteet uusien tuotteiden ja palveluiden esittelyyn, asiakkaiden tapaamiseen ja verkostojen laajentamiseen. Messut mediana on säilyttänyt keskellä maailman muutosta merkityksensä tehokkaana henkilökohtaisen tapaamisen foorumina niin yrityksille kuin kävijöille, sanoo messuista vastaava myyntipäällikkö Hannu Mennala. Puumessujen ohjelmassa tehdään kattava katsaus puualan tulevaisuuteen. Messuilla kuullaan lukuisia kiinnostavia asiantuntijapuheenvuoroja, jotka keskittyvät vahvasti paitsi puu- ja sahateollisuuteen, myös globaaleihin ajankohtaisiin teemoihin, kuten vastuullisuuteen ja uudistumiskykyyn, jotka koskettavat tänä päivänä jokaista yritystä.Puumessujen ohjelmassa kiinnostavia keynote-puheenvuoroja Tapahtuman avauspäivänä keskiviikkona 6.9. Puumessuilla kuullaan UPM Timberin johtaja Antti Koulumiehen puheenvuoro otsikolla: ”Puu - osa ratkaisua?”. Koulumies on toiminut UPM Timberin liiketoimintajohtajana kesäkuusta 2021 lähtien. Hän on myös hallituksen jäsen European Woodworking Industry Confederationissa. Toinen keskiviikon keynote-puhujista on itävaltalaisen GRASSin Global Brand Manager Harald Klüh. Kansainvälisen tason puhuja ja brändiexpertti avaa puheenvuorossaan ”The tranformation of living” muun muassa miten reagoida muutoksiin nopeasti muuttuvassa maailmassa ja mitä mahdollisuuksia elämisen muutos antaa. Puumessuilla kuullaan myös Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälää. Metsä Group on yksi merkittävimmistä toimijoista alalla. Hämälän keynote-puheenvuoron aiheena on ”Sahateollisuuden uusi aikakausi”. Torstaina 7.9. Puumessujen toisella ohjelmalavalla teemana on yritysten omistajanvaihdokset. Omistajanvaihdoskokonaisuuden keynote-puheenvuoron antaa Suomen Yrityskauppojen toimitusjohtaja Juha Rantanen teemalla: ”Lopettaminen vai yrityskauppa?”. Rantanen on erikoistunut mikro- ja pk-yritysten arvonmäärittämiseen ja arvomääritysmenetelmien kehittämiseen käytännön yrityskauppatilanteissa ja hänet on valittu Vuoden Omistajavaihdosasiantuntijaksi vuonna 2016. Perjantaina 8.9. tapahtumassa kuullaan Mari Pantsarin puheenvuoro ”Metsien monta merkitystä”. Pantsar on yksi tunnetuimmista kotimaisista ilmasto-, luonto- ja kiertotalousratkaisujen puolesta puhujista ja hän toimii muun muassa Koneen Säätiö Metsän puolella – verkoston vetäjänä. Puumessuilla keynote-puheenvuoron antaa myös futuristi, tietokirjailija ja moniosaaja Perttu Pölönen. Pölönen tunnetaan innostavana puhujana, joka puhuu tulevaisuuden haasteista ja mahdollisuuksista valaen uskoa tulevaisuuteen. Puumessuilla Pölönen avaa tärkeää vastuullisuusteemaa puheenvuorossaan ”VASTUULLISUUS – Kilpailuedusta välttämättömyydeksi”. |