Valtiovallan on turvattava työskentelyn jatkuminen teknisen kaupan alalla18.03.2020 11.11
Koronavirusepidemia uhkaa paitsi ihmisten terveyttä, myös talouden perustuksia Suomessa ja Euroopassa. Suomen hallitus on todennut maassa vallitsevan poikkeusolot ja rajoittanut kansalaisten liikkumista merkittävästi. Huomio on kuitenkin kohdistunut lähes yksinomaan julkisen sektorin toimintaan. Teknisen kaupan sektorilla eli muun muassa rakentamista ja teollisuutta palvelevassa raaka-aine-, komponentti- ja konekaupassa tilanne on muuttunut nopeasti kriittiseksi, vaikka vielä maaliskuun alussa kauppa kävi edelleen tyydyttävästi ja tilauskannat olivat hyvällä tasolla. – Viime päivinä hermostuneisuus on näkynyt hamstrauksena rakennus- ja talotekniikan tuotteissa sekä teollisuuden kemikaalikaupassa. Päähankkijat edellyttävät, että alihankkijat ajavat varastotasoja ylös. Etätyöhön on siirrytty niihin kykenevissä toiminnoissa, mutta tuotannossa, korjauksissa, vuokraamoissa ja monissa muissa toimipaikoissa tämä ei ole mahdollista, kertoo Teknisen Kaupan Liiton toimitusjohtaja Markku Uitto. Logistiikan ja rahaliikenteen seisahtuminen kaataisi lukuisia yrityksiä Suuri uhka taloudelle on se, että logistiset ketjut ovat hidastuneet, mikä haittaa komponenttien saantia ulkomailta ja siten teollista tuotantoa ja vientikauppaa. Näitä tarvikkeita tarvitsevat kaikki rakentamisen ja teollisuuden yritykset. Teknisen kaupan infra varmistaa muun muassa vedenjakelun ja sähkönjakelun jatkumisen, joten kyse on myös yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisistä toiminnoista. Monet EU-maat tekevät rajatarkastuksia, joten tarvikkeita kuljettavat rekat seisovat sisärajoilla, ja muun muassa pidentyneet ajoajat ja kuljettajien rajanylitysvaikeudet johtavat kuljettajapulaan. Lentorahdissa kapasiteetin pienentyminen on nostanut hintoja muutamassa päivässä huomattavasti. Merirahdin jatkuvuutta haittaa muun muassa konttipula. Maksukyky heikkenee nopeasti aloilla, joilla sopimukset sisältävät pitkiä maksuaikoja. Nämä tekijät yhdessä uhkaavat seisahduttaa liiketoiminnan useilla toimialoilla ja kaataa lukuisia yrityksiä töiden pysähtyessä ja rahaliikenteen hyytyessä. Teknisen Kaupan Liitto esittää seuraavia nopeita korjaustoimia:
|