Varsinaiseen kauppalaivastoon kuului 685 alusta tammikuussa 202020.02.2020 14.00
Vuoden 2020 tammikuussa Suomen kauppalaivaston koko oli 1 243 alusta. Varsinaiseen kauppalaivastoon kuului 685 alusta ja pienaluksiin 284 alusta. Kuljetuskoneettomia aluksia oli yhteensä 274 kappaletta. Kauppa-alusluetteloon, johon voidaan merkitä pääasiassa ulkomaan liikenteessä toimivia aluksia, oli vuoden 2020 tammikuussa yhteensä 116 alusta. Koko rekisteröidyn kauppalaivaston bruttovetoisuus oli 1 872 283. Tästä varsinaisen kauppalaivaston bruttovetoisuuden osuus oli 1 736 959 ja kauppa-alusluetteloon merkittyjen alusten 1 574 660. Varsinaisen kauppalaivaston ja kauppa-alusluettelon alukset bruttovetoisuuksittain Varsinaisesta kauppalaivastosta suurin osa oli matkustaja-aluksia ja seuraavaksi eniten oli erikoisaluksia ja muita aluksia. Matkustaja-aluksia oli 197 kappaletta, erikoisaluksia 176 kappaletta ja muiden alusten luokkaan kuului 101 alusta. Bruttovetoisuuden mukaan suurin luokka oli roro-matkustaja-alukset. Seuraavaksi suurimmat luokat olivat roro-lastialukset ja muut kuivalastialukset. Roro-matkustaja-alusten ja roro-lastialusten bruttovetoisuus oli yli puolet koko varsinaisen kauppalaivaston vetoisuudesta. Suurin osa kauppa-alusluetteloon merkityistä aluksista oli muita kuivalastialuksia, roro-lastialuksia ja roro-matkustaja-aluksia. Muita kuivalastialuksia oli 38 kappaletta, Roro-lastialuksia 29 kappaletta, Bruttovetoisuuden mukaan suurin luokka olivat roro-matkustaja-alukset, roro-lastialukset ja muut kuivalastialukset. Roro-matkustaja-alusten ja roro-lastialusten bruttovetoisuus oli kaksi kolmasosaa koko kauppa-alusluettelon tilavuudesta. Varsinaisen kauppalaivaston alusmäärä oli pienentynyt kahdella vuodenvaihteen tilanteeseen verrattuna. Erikoisaluksia ja muita aluksia oli molempia yksi vähemmän. Proomujen määrä oli myös pienentynyt yhdellä aluksella. Kauppa-alusluetteloon ei tullut muutoksia tammikuussa. |